torstaina, syyskuuta 21, 2006

Kotiinpaluu, semminkin



"20.9.06 KESKIVIIKKO, VIIMEINEN & KOTIINPALUUN
KÄKI kahdentoista, yhä ollaan kolmikko. Soitettiin Hannalle miten soitetaan ja 16 tahtia sekä säkeistö että kertosäkeistö ja jälleen noustaan. Ensiotolla tuli munaton KÄKI, siinä pitää olla synkkää napakkuutta, tempoa 119, siltikin. Selkä vähän parempi kuin eilen. Jää kuvat ottamatta kun ollaan trio. Kahvi on haaleaa kun soitetaan kertsi. Sitä kuluttaa aikaansa puhumalla vaikka mitä tahansa. Aamulla odotin viisitoista minuuttia raitiovaunua, siinä tuli ihmisiä ja meni kun ykkösen vuorovälit ovat niin pitkiä kiireisimmille. Lierihattuinen aasialainen, kävelykeppiin nojaten, housunpuntit ylempänä ja tuuheahkot viikset. Pakko olla rauhallinen sellaisella nojalla. Pelastin sen yhtä pysäkkiä ennen omaa, kun liikkumisen vaikeuttaan jäi melkein ovien väliin. Enkä minä siitä sankaristunut. Mustekala. Joku kiirus tässä nyt vaivaa. Johtuuko se kappaleesta? Kuollutta tunnelmaa paljon myöhemmin, kitaroitten pitäisi täydentää, nyt ne vetää toisiaan ristiin, pataan. TILAN VÄLJYYS. Kolmas päivä alkaa jo käydä työstä ja ihon alle. Saarioisten lasagne on parempaa kuin HK:n. 15:43 ROKOKOO uusinta, kävi väsykäsi. OKEIDÅ, kaikki muuttuu. Joku muutettu. Kuuden junaan." -Antti

Ei kommentteja: