tiistaina, elokuuta 28, 2007

Tänä päivinä

Päässä jyskyttää taas.

Lähden huomenna Helsinkiin. Aamusella on Tenholan treenit & torstaina toiset. Perjantai iltana soitamme Happihuoneella. Mitähän säätiedote lupaa? Puolikas aurinko ja vähän vettä.

Kreikassa palaa viidettä päivää. Viranomaisten mukaan on mahdotonta ennustaa, mihin suuntaan tuulet seuraavaksi kääntyvät.

perjantaina, elokuuta 10, 2007

Aiheiden vierestä

Pari kupillista aamukahvia, toinen kera kanelin. Veljen häät on huomenna. Heti aamusta, ja jo tänäänkin riittää touhuamista. Hämeenlinnasta terveiset! Aulangolla juhlitaan lauantai iltana! Odottelen muita, että lähdettäisiin kaupungille etsimään minulle pukua, tai jotain sellaista, siistimpää ja istuvampaa kuin lainakamppeet, joissa näytän variksenpelättimeltä; laiha jätkä ja roikkuvat kankaat. Reino, talon pikkikissa, on reippaillut aamusta saakka. Se herätti minut sohvalta hyökkäyksillään. Mitä lie metsästää melkein koko ajan. Tyhjät pullot on pusseissa, aamupala massussa ja kohta lähdetäänkö käveleen? Hannu ei jaksaisi. Mä olen vähämalttamaton.